Terhi kylässä!

Terhi saapui tälläkin kertaa kassi täynnä herkkuja ja kivoja juttuja koko koiraperheelle! Mutta kyllähän suurin riemu oli Toven, sen häntä meni villiksi kun asemalla haistoi tutun hajun ja sitte me juostiin täysillä Terhin luo! 



Terhi kirjoitteli blogia varten reissustaan. Kiitos tekstistä, kuvista ja kaikesta! ❤️

Olipa ihana nähdä taas Tovea ja pentuja, omasta mielestäni ihan liian pitkän tauon jälkeen. Viimeksi kun näin pennut, oli silmien pienet viirut aukeamassa ja maailma oli pääosin hajuja ja ääniin alettiin hiljalleen reagoimaan. Nyt ympäristön tutkiminen on jo kovassa vauhdissa ja kaikki uusi kiinnostaa. Parin päivän aikana ehdin nähdä miten pennut tutkivat ja seikkailevat maailmaansa maistellen, ryömien koloista, kiiveten päälle, haistellen, törmäten, vetäen perässään, kantaen suussaan, purien, katsellen ja vaikka millä muilla keinoilla. Ulkona tutkittavaa riittää runsaasti ja tuntui että joka kerta löytyi jotain uutta koettavaa, milloin ihmisten toimesta tuotujen lelujen, ruuan ja erilaisten alustoiden avulla, milloin kohteena olivat itse löydetyt kepit, kävyt ja koloset. Leikki on näidenkin lasten tärkeää työtä, juoksuaskelia otettiin hurjan monta, pieniä loikkapomppuja satamäärin ja erilaiset painit sisaruksen kanssa oli jatkuvan harjoituksen alla. Ja ihana oli nähdä myös Duke leikittämässä pentuja ja kuinka ne myös vastasivat leikkiinkutsuihin. Duken isot loikat eivät saaneet pentuja lopettamaan, vaan ne palasivat aina kyselemään mitä seuraavaksi. Itse huomasin ulkona koko ajan hymyileväni pienten touhuille siinä määrin, etten tainnut ottaa kuin pari hassua kuvaa pihalla, sen verran mukaansa vetäviä touhut olivat. 

Ihmisten kanssa pennut myös halusivat ottaa kontaktia, syliin kiipeiltiin ja siellä myös mielellään torkuttiin. Usein kuitenkin maisteltiin miltä ihminen maistuu: varpaat, korvat ja kädet olivat erityisen mielenkiintoisia. Onneksi hampaat ovat vielä niin pieniä, ettei ihan vielä tuntunut kovin paljoa, mutta tilanne tulee muuttumaan lähiaikoina. 

Ihanaa oli myös nähdä miten Tove on edelleen hieno äiti pennuilleen. Ei stressaa, hoitaa hyvin niin imetyksen, turhan raisujen yhteenottojen keskeyttämisen, pyllyjen pyyhkimisen kuin oman leponsakin. Ja olihan se mahtavaa, kun sai nukkua yön Tove kainalossa, Tovekin huokaisi oikein pitkään kun tuli kainaloon ja otti tutun, rennon asennon käsivarteni tyynynä. Karvatkin ovat kasvaneet hyvin takaisin, vain häntä paljastaa kauempaa katsoessa että ihan normaalista turkista ei vielä ole kyse, mutta karva kasvaa onneksi takaisin.

Jos matka ei olisi näin pitkä olisin varmasti harva se päivä itse paikan päällä, onneksi saan paljon kuvia, videota ja viestejä niin pääsen seuraamaan Toven ja pentujen menoa etänäkin.